Merta, aurinkoa, luksusjahtisatama ja perinteinen montenegrolainen kaupunki. Näitä ovat pähkinänkuoressa Tivat sekä sen satama Porto Montenegro, eli "Balkanin Monaco".

Tällä lomalla pääsee kahteen täysin eri maailmaan, niin erilaisia jo 1800-luvulla kukoistanut Tivat sekä dubalaisomistuksessa oleva moderni Porto Montenegro ovat. Ne sijaitsevat aivan vierekkäin, joten kaupungissa on helppo liikkua kävellen ja rantakahviloissa istuskellen.

Rantalomaakin pääsee halutessaan viettämään ja Kotorinlahden muutkin kohteet ovat lyhyen matkan päässä.

Missä asua - Tivat

Tivat on pieni kaupunki, jonka keskuspaikka on rantakatu Obala Maršala Tita (merkitty karttaan). Jos lähtee kävelemään rantaa pitkin kohti pohjoista, Porto Montenegro tulee vastaan lähes välittömästi. Jossain rantakadun lähistöllä olisi siis keskeisin paikka asua. Itse rantakadulla saattaa olla meluisaa iltaisin, joten korvatulpat kannattaa ottaa varmuuden vuoksi mukaan, mikäli ottaa jonkun sen varrella olevista hotelleista.

Nähtävyyksiä ja tekemistä

Porto Montenegro

Luksusluokan huvijahteja riittää joka sormelle ja pienempiä veneitä on satama pullollaan. Kadut sataman takana ovat erittäin hyvin hoidettuja, ja palmuja sekä istutuksia on joka puolella.
Suurin osa Porto Montenegrosta on asumishuoneistoja. Lisäksi alueelta löytyy ravintoloita, vaatekauppoja, hotelli ja koulu. Se on kuin pieni kaupunki kaupungin sisällä - kokoa on vain muutama kortteli.

Aluetta on helppo kiertää kävellen ja osassa satamaakin pääsee kulkemaan vapaasti.

Porto Montenegro

Paikalla oli merkittävä satama jo 1800-luvun puolivälissä, kun Itävalta-Unkarin laivasto käytti sitä tukikohtanaan ensimmäiseen maailmansotaan asti. Myöhemmin se oli Jugoslavian tärkein laivastotukikohta.

Satamassa oli useita vuosikymmeniä Arsenalin telakka, minkä vuoksi Tivat oli taloudellisestikin merkittävä kaupunki Montenegrossa. Arsenal lopetti toimintansa vuonna 2007 ja tilalle alettiin rakentamaan nykyistä huvivenesatamaa. Se oli ensin kanadalaisomistuksessa, mutta myytiin myöhemmin Dubaihin.

Lisätietoja Porto Montenegrosta löytyy alueen omilta sivuilta

Rantakatu

Tivatin rantakävelykatu on lyhyt ja vilkas. Ravintolarivistö hotellien edessä täyttyy hiljalleen iltaa kohti - aikuiset istuvat illallisella ja lapset pelaavat omia pelejään. Tänne kannattaa suunnata illalliselle.

Obala maršala Tita Tivat
Tivatin rantakatu (Obala Maršala Tita)

Merimuseo

Porto Montenegron pohjoispuolella sijaitsee Naval Heritage Museum eli merimuseo. Sisällä rakennuksessa on merenkulkuun liittyvää vanhaa välineistöä raskaista sukelluspuvuista alkaen sekä näyttely sataman historiasta.

Rakennuksen edessä on esillä kaksi Jugoslavian ajan sukellusvenettä, joista isompaan pääsee tutustumaan vapaasti sisälle (lisämaksusta). Sukellusveneet näkyvät kartan kuvassa 2.

Merimuseo Porto Montenegro
Merimuseo - Naval Heritage Collection

Buća-Luković-museo

Buća-Luković -museo pitää sisällään kahdessa tasossa pienen museon ja vaihtuvia gallerioita. Museo on rakennettu Venetsian vallan aikaiseen Buća-perheen palatsiin. Sisäpihalla on pieni kappeli.

Sijainti on rantakadun pohjoispäästä hieman koilliseen, ensin ylös Trg od kulturea ja sen lähes yläpäästä vasemmalle pienelle kujalle (Trg kulture). Korkean tornin juuressa on sisäänkäynti. Pääsy oli ainakin kesällä 2019 ilmainen.

Päiväretket

Kotorinlahdella etäisyydet ovat lyhyitä ja kannattaa käydä päiväretkellä muissakin kohteissa. Historiallinen Kotor on ehdottomasti vierailun arvoinen. Suosittu veneretki on käynti kirkkosaarella Our Lady of the Rocks, tästä lisää Perastin artikkelissa.

Veneretkiä, kalastusta, ym. tarjoaa mm. Polar Star.

Veliki Gradski Park

Porto Montenegron takana on laaja metsäinen puisto, joka on hyvää vaihtelua merenrantanäkymille ja auringonpaisteelle, mutta ei tarjoa paljon muuta.

Veliki gradski -puisto
Veliki gradski -puisto

Rannat

Waikiki beach club Tivat
Waikiki beach club

Porto Montenegron pohjoispuolella kävelymatkan päässä on jonkin verran pikkukivirantoja sekä Waikiki Beach Club, jonka ravintola-alueelle on ilmainen sisääpääsy, mutta rannalle ja aurinkotuoleihin peritään maksu. Siellä kivikoko on vähän pienempää kuin yleisillä rannoilla. Kivirannat sijaitsevat kartalla näkyvän pienen niemennokan molemmin puolin.

Tivatin rantakadun eteläpuolella on lähinnä hotellien omia rantakaistaleita ja betonilaitureita, joilta pääsee uimaan.

Tivat rannat
Tivatissa on myös betonilaitureita auringonottoon ja uimiseen

Pržno Beach - Plavi Horizonti

Jos haluaa viettää päivän hiekkarannalla, noin kymmenen kilometrin päässä Tivatista avomeren äärellä lähes keskellä ei mitään on Plavi Horizonti -hiekkaranta. Se tunnetaan myös nimellä Pržno Bay/Beach. Paikka löytyy ylläolevalta kartalta, jos zoomaa sitä kauemmaksi.

Tivat - Plavi Horizonti
Plavi Horizonti on suomeksi Sininen horisontti

Hiekka on hienoa ja rantakin on matala verrattuna alueen muihin rantoihin. Plavi Horizonti oli kesäkuun alussa 2019 vielä remontissa ja aurinkotuolitkaan eivät olleet vielä paikoillaan. Ranta on erittäin suosittu paikallisten keskuudessa, joten kuvan mukaista lähes autiorantaa sieltä ei keskikesällä löydy.

Helpoin tapa päästä Plavi Horizontille on taksi. Pieni tilataksin kokoinen Blue Linen bussikin ajaa rannan ja keskustan väliä muutaman kerran päivässä, mutta sen varaan tuskin kannattaa laskea bussin pienen koon vuoksi.

Ostokset

Tivatissa on jonkin verran ostosmahdollisuuksia, ainakin vaatteiden osalta. Rantakadun läheisyydestä löytyy useita liikkeitä. Porto Montenegrossa on lisäksi muutamia pieniä putiikkeja, joista löytyy lähinnä luksusmerkkejä ja siellä pääsee rahoistaan eroon varmasti.

Ostospaikat Porto Montenegro
Putiikkeja ja asuntoja Porto Montenegrossa

Hintataso - Tivat

Alta löytyy joitain esimerkkejä ravintoloiden hintatasosta. Hotellihuonehinnat ovat mediaanihintoja Booking.comissa.

Tuote

Pizza ravintolassa

Pihviateria ravintolassa

0.33 l olut ravintolassa

3-4* hotelli (huhtikuu)

3-4* hotelli (heinäkuu)

Hinta

7-11 €

16-25 €

2.00 €

70 €

125 €

Lentokentiltä keskustaan

Tivat sijaitsee vain kolmen kilometrin päässä samannimisestä kansainvälisestä lentoasemasta. Norwegian lentää sinne kesäisin suoraan Helsingistä.

Dubrovnikin lentoasema Kroatiassa on 48 kilometrin päässä. Matkaa hidastavat vaihtelevasti sekä rajanylitys että lyhyt lauttamatka Kotorinlahdella. Erityisesti rajanylitykseen kannattaa varata aikaa paluumatkalla vähän ajankohdasta riippuen, ettei lennolle ehtiminen mene liian tiukaksi. Pahimmissa kesäruuhkissa ylitys voi kestää 2-3 tuntia, parhaimmillaan se menee muutamassa minuutissa. Tosin kesäkuussa 2019 avattiin uusi rajanylityspaikka, minkä pitäisi vähentää jonoja.

Montenegron pääkaupungin Podgorican lentokentältä tulee matkaa 91 kilometriä.

Sää - Tivat

Porto Montenegro

Talvi: Talvet ovat viileitä ja pilvisiä/sateisia. Päivän ylin lämpötila pyörii 12-16 asteen tuntumassa ja öisin saattaa olla pieniä yöpakkasiakin.

Kevät: Maaliskuussa sateet vähenevät jonkun verran, mutta lämpötilat eivät vielä nouse kovin lämpimiksi. Huhtikuussa 20 °C menee jo säännöllisesti rikki iltojen ollessa vielä viileitä. Toukokuu saattaa olla jo hyvinkin kesäinen kuukausi päivälämpötilojen osalta. Se on samalla myös melko arvaamaton.

Kesä: Kesät ovat kuumia ja melko vähäsateisia, erityisesti heinä-elokuussa. Lämpötilat nousevat päivisin kesäkuussa 30 asteen tuntumaan ja heinä-elokuussa usein yli. Öisin asteet pyörivät 20 °C paikkeilla.

Syksy: Sademäärät alkavat nousta syyskuussa ja lokakuu on jo vuoden sateisimpia kuukausia. Lämpötilat ovat syyskuussa vielä melko kesäisiä, marraskuussakin voi olla päivisin yli 20 astetta.

--

Teksti ja kuvat: Jussi Ryynänen

Kaikki kohteet Montenegrossa

guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments