Kreikka

Kreikka

Kreikka on rantalomien kestosuosikkikohde, jonka menestyksen resepti on yksinkertainen. Turkoosina välkehtivä meri, takuuvarma auringonpaiste, kaunis luonto ja herkullinen kreikkalainen ruoka houkuttelevat matkustamaan Kreikan saarille kerta kerran jälkeen.

Kaupunkilomankin Kreikassa voi yhdistää näppärästi rantalomaan, sillä suurimmat kaupungit Ateena ja Thessaloniki sijaitsevat meren äärellä.

Tietoa maasta

Balkanin niemimaan eteläkärjessä sijaitseva Kreikka koostuu Manner-Kreikasta ja sitä ympäröivistä tuhansista saarista. Manner Kreikan alueella sijaitsee kolme Kreikan asukasluvultaan suurinta kaupunkia: Ateena, Thessaloniki ja Patras.

Makedonian maakunnassa sijaitseva Kreikan toiseksi suurin kaupunki Thessaloniki on Pohjois-Kreikan letkeän eläväinen keskus, jossa taide ja historia yhdistyy yliopistokaupungin menevään sykkeeseen. Thessalonikiin pääsee kätevästi lentäen monilta Keski-Euroopan lentokentiltä. Thessalonikin eteläpuolella levittäytyy Halkidikin niemi, joka on tunnettu useista hienohiekkaisista rannoistaan.

Ateena on ympärivuotinen lomakohde, jonka tunnetuimmat nähtävyydet ovat varmasti jokaiselle vähintään nimeltä tuttuja. Ateena mielletään usein kaupunkikohteeksi, mutta aivan sen edustalta alkaa Attikan Riviera, jonka varrelta löytyy upeita rantoja. Ateenasta on tiheimmät lentoyhteydet Kreikan saarille.

Manner-Kreikan länsipuolella sijaitsevat Joonianmeren saaret ovat niin ikään suosittuja lomasaaria. Korfu on saarista pohjoisin, ja se sijaitsee vain lyhyen matkan päässä Albaniasta. Saranda Albaniassa on suosittu päiväretkikohde Korfulta. Kreikan toiseksi suurimmalta saarelta löytyy runsas määrä kauniita turkooseja merenpoukamia, joissa nauttia rantalomasta. Paras ostos-, ravintola- ja yöelämävalikoima löytyy pääkaupungista Korfusta, ja etenkin sen Vanhakaupungista.

Monien mielestä Kreikan parhaat rannat sijaitsevat Zakynthoksen saarella, joka sijaitsee myös Joonianmeressä. Kuvauksellisella saarella riittää runsaasti riittää paljasta luontoa tutkittavaksi niin vedessä kuin maalla. Pakettimatkojen kohteet sijaitsevat saaren kaakkois- ja eteläpuolella, jonne pääasiassa hotellit, ravintolat ja yöelämä ovat keskittyneet. Yksityisyyttä kaipaavien kannattaa suunnistaa saaren pohjoisosiin pyöräilemään tai patikoimaan.

Kreeta on Kreikan suurin saari, jonka tutkimiseen yksi viikon loma ei riitä, sillä saari on 250 kilometriä pitkä ja 60 kilometriä leveä. Saaren pääkaupunki Iraklion on Kreikan neljänneksi suurin kaupunki, ja sieltä löytyy saaren parhaat ostosmahdollisuudet. Kaupungin lähistöllä sijaitsevat historiallisesti merkittävät Knossoksen palatsin rauniot n. vuodelta 1500 eaa. Suosittuja rantakohteita Kreetalla ovat Hania, Rethymnon ja Agios Nikolaos.

Kreetan pohjoispuolella sijaitsee Santorini, jonka auringonlaskut ovat saaneet lähes myyttisen maineen. Santorini on vulkaaninen saari, jonka jyrkät vuorenrinteet laskevat dramaattisesti mereen, minkä takia Santorini on ehkä saarista se kuvauksellisin. Saaren pienet ja romanttiset kylät ovat etenkin pariskuntien ja häämatkalaisten keskuudessa suosittuja, mutta pääkaupunki Firássa riittää enemmän säpinää. Santorinin laavahiekkarannat eivät välttämättä ole kaikkien mieleen.

Turkin rannikon edustalla sijaitsevat Samos, Kos ja Rodos ovat suosittuja koko perheen kohteita. Saarista suurin on Rodos, joka on tunnettu Kreikan aurinkoisimpana saarena. Rodos monipuolinen kohde, josta upeiden rantojen lisäksi löytyy historiallisia nähtävyyksiä, kuten keskiajalla rakennettu Rodoksen Vanhakaupunki tai Lindoksen Akropolis. Toisaalta Rodoksella riittää runsaasti puuhasteltavaa perheille vesipuistosta perhoslaaksoon.

Kos on niin ikään ollut jo vuosikymmeniä matkapakettilaisten suosikkikohde. Saaren hienot hiekkarannat, turkoosi meri ja vaihteleva luonto on Kosin parasta antia. Saaren eteläosat, etenkin Kardamena, ovat nuorten suosiossa ja yöelämä vilkasta.

Asukaslukun. 10,7 miljoonaa
PääkaupunkiAteena
PääkieliKreikka
EU-maaKyllä
Schengen-maaKyllä
PistokemalliC (Eurooppamalli)
RahayksikköEuro

Manner-Kreikan kaupungit Ateena ja Thessaloniki käyvät ympärivuotiseen vierailuun, vaikka talvisaikaan sää on usein sateista. Paras aika vierailla Kreikan kaupunkikohteissa on maaliskuusta toukokuun alkupuolelle, jolloin hotellihinnat ovat vielä alhaisia ja lämpötilat sopivia pitkille kävelykierroksille. Merivesi on kuitenkin vielä viileää.

Toukokuussa lämpötilat kohoavat jo 20 asteen yläpuolelle. Toukokuun loppu ja kesäkuu soveltuvat jo erinomaisesti rantalomailuun ympäri Kreikkaa. Tällöin vielä suurin sesonki ei ole alkanut. Heinä- ja elokuu ovat ruuhkaisinta aikaa Kreikan saarilla, ja hinnatkin sen mukaisia. Ateenaa kannattaa välttää näinä kuukausina, sillä lämpötila nousee usein reippaasti yli 30 asteen. Rantakausi kestää aina lokakuun puoleen väliin tai marraskuun alkuun. Marraskuun loppupuolella alkavat taas sateet ja lämpötilatkin ovat yleensä tippuneet rantakelien ulkopuolelle.

Kreikan hintataso majoituksessa sekä ravintoloissa on Eurostatin vuonna 2018 teettämän tutkimuksen mukaan Euroopan maiden keskitason alapuolella. Hotellihinnoissa on turistikausien välillä suuria eroja. Myös Kreikan eri saarten välillä on huomattavia eroja.

Maailman suurimman matkailuturvallisuuden arviointeja tekevän yhtiön International SOSin mittauksissa Kreikassa matkustusriskit ovat alhaisia. Yleistä varovaisuutta kannattaa silti noudattaa ja isojen kaupungin ruuhkaisimmilla paikoilla pitää hyvää huolta arvotavaroista.

Kreikassa saattaa esiintyä maanjäristyksiä, joten sellaisen sattuessa kannattaa pysytellä sisätiloissa. Kesän kuumimpina aikoina Kreikassa on metsäpaloja, ja vuonna 2019 palot levisivät Ateenan esikaupunkialueille. Tällöin kannattaa seurata viranomaisten ohjeistuksia.

Kreikan kartta

Kohdeoppaat

Ateena on yksi Euroopan suosituimpia citybreikkikohteita. Kompaktissa metropolissa kävelee minuuteissa toinen toistaan kiehtovampiin antiikkisiin nähtävyyksiin, välillä pysähtyen kreikkalaiselle kahville ihmettelemään ihmisvilinää. Lue lisää kohteesta: Ateena.

Hania on Kreetan suosituin rantalomakohde, eikä syyttä. Entisen Kreetan pääkaupungin sisältä ja sen ulkopuolelta löytyy toinen toistaan upeampia rantoja. Lue lisää kohteesta: Hania.

Iraklion on Kreetan pääkaupunki ja saaren kulttuurilinen keskus. Muutaman päivän visiitti tai päiväretki Iraklioniin antaa mukavan kontrastin rannalla lekottelulle. Lue lisää kohteesta: Iraklion.

guest
0 kommenttia Kreikasta
Inline Feedbacks
View all comments