Liettuan lounaisrannikolla sijaitseva Klaipeda on elänyt koko historiansa ajan saksalaisen lännen ja neuvosto-venäläisen idän välissä, kuuluen ajoittain kumpaankin valtakuntaan. Nykypäivän Klaipeda on vahvasti liettualainen, ja saksalaisjäänteet näkyvät lähinnä Klaipedan vanhankaupungin puukehikkoisissa Fachwerk-taloissa. Liettuan kolmanneksi suurin kaupunki elää sen satamasta, josta kulkee vilkas rahti- ja matkustajaliikenne ympäri itämerta.

10 minuutin lauttamatkan päässä sijaitsevasta Smiltynestä alkaa 100 kilometrin pituinen Kuurinkynnäs hienoine hiekkarantoineen, jonka varrella sijaitsee Euroopan korkein vaeltava dyyni. Kaupunkia halkaisevan Dane-jokivarren viihtyisillä terasseilla voi tutustua herkullisen liettualaisen keittiön perinneruokiin yhdessä paikallisen Švyturys-panimon juomien kanssa.

Tekemistä ja nähtävyydet - Klaipeda

Vanhakaupunki

Klaipeda on Liettuan vanhin kaupunki, joka vielä ensimmäisen maailmansodan loppuun saakka tunnettiin sen saksalaisella nimellä Memel, joka kuului osana Itä-Preussiin. Kaupunki alkoi kasvaa vasta 1600-1700 lukujen aikana, jolloin siitä tuli tärkeä Itämeren satamakaupunki Dane-joen varrella. Vanhastakaupungin kätköistä löytyy tunnelmallisia sisäpihoja ja puistoja, sekä runsaasti vaikuttavaa arkkitehtuuria, kuten vuonna 1818 avattu Draamateatteri.  

Klaipedan linna

Klaipedan linna rakennettiin Saksalaisen ritarikunnan toimesta vuonna 1253 tukikohdaksi sotaan preussilaisia vastaan. Vanhasta linnasta ei ole nykyisin jäljellä edes raunioita, mutta puolustuslinnakkeen äärirajat ovat yhä helposti havaittavissa. Linnoituksen laidalta avautuu mukavat näköalat kaupunkiin, ja siellä ollessa voi helposti kuvitella kuinka linnasta on puolustettu kaupunkia vuosisatojen ajan,

Linnoituksen alueelta löytyy museo, jossa pääsee tutustuman linnan historiaan konkreettisemmin arkeologisten kaivausten ja rekonstruointien kautta. Sisäänpääsy museoon maksaa noin 2 euron luokkaa.
Kotisivu:  Klaipeda Castle Museum

Historiallinen museo: Pikku-Liettua - Lithuania Minor

Klaipedan historiallisen museon nimi Pikku-Liettua, Lithuania Minor engl. tai Kleinlittauen saks.) tulee entisestä Itä-Preussin ajan alueen nimestä, jolla kaupunki sijaitsee. Tuolloin Itä-Preussin koilliskulmaa nimitettiin Pikku-Liettuaksi. 

Vanhassakaupungissa sijaitsevassa museossa pääsee tutustumaan alueen kehitykseen esihistoriallisesta ajasta toiseen maailmansotaan asti. Pikku-Liettua on Klaipedan ykkösmuseo, jossa kannattaa vierailla mikäli historia kiinnostaa. Sisäänpääsy museoon maksaa noin parin euron luokkaa. 
Kotisivu: Lithuania Minor

Švyturys-panimo

Liettuan vanhin panimo Švyturys sijaitsee hieman vanhakaupungin ulkopuolella. Panimon tiloissa toimii viihtyisä ravintola, jossa tarjoillaan Švyturys-oluiden lisäksi korkealuokkaista ruokaa. Samoissa tiloissa toimii panimon historiaa esittelevä museo sekä Švyturys-kauppa. 
Kotisivu: Švyturys 

Liettuan merimuseo ja delfinaario

Liettuan merimuseo on alueen suosituin nähtävyys, joka avattiin uudelleen yleisölle vuonna 2018 valtavan remontin jälkeen. Uusista moderneista tiloista löytyvät akvaario, delfinaario sekä erillinen merenkulusta kertova museo. Akvaarion tunnelissa voi ihastella kalojen lipumista yläpuolella, delfinaariossa järjestetään viihdyttäviä delfiini- ja merileijonaesityksiä ja merenkulkumuseossa pääsee tutustumaan karttojen ja löytöjen avulla Klaipedan historiaan merenkulun näkökulmasta. 

Museo sijaitsee Smiltynessä, jonne täytyy ottaa noin 10 minuutin lauttamatka lahden yli. Smiltyne sijaitsee Kuurinkynkään niemekkeen pohjois-osassa. Lautan voi ottaa joko vanhasta satamasta tai uudesta. Vanha satama (osoite Danes Gatve 1) on kätevämpi ilman autoa matkustaville, sillä se sijaitsee keskustassa ja vie lähemmäs merimuseota. Perillä Smiltynessä kävelyä on vielä reilun kilometrin verran museolle.

Lauttayhtiön sivut
Merimuseon sivut

Meridianas-laiva

Kaupungin keskustassa kelluva purjelaiva Meridianas on yksi kaupungin tunnusmerkkejä. Laiva on rakennettu Turussa vuonna 1948. Toisen maailmansodan jälkeen laiva annettiin sotavelan osana Neuvostoliitolle. Nykyään Meridianas toimii ravintolana.

Päiväretki Kuurinkynkään rannoille tai kanoottiretki Kuurinkynkäällä (UNESCON perintökohde)

100 kilometrin pituinen kapea niemeke Kuurinkynnäs kuuluu puoliksi Venäjälle ja puoliksi Liettualle. Hiekkadyynien täyttämä kynnäs on päässyt dramaattisten maisemien takia UNESCOn perintölistalle. Kuurinkynkäällä sijaitsee muun muassa Euroopan korkein vaeltava dyyni. 

Lauttamatka Klaipedan keskustasta Smiltyneen kestää vain 10 minuuttia, jossa rannalle on 1.5 kilometrin matka. 

Smiltynestä voi ottaa paikallisbussin Kuurinkynkään pohjoisosaan, Nidan kylään, joka on oikea kesäparatiisi. Kesäaikaan Nidassa järjestetään tapahtumaa kerrakseen, Nidan regatta, Filmifestivaali ym. Nidassa voi harrastaa erilaisia ulkourheilumuotoja upeissa maisemissa - polkupyörän vuokrausta, purjehdusta, kanoottiretkiä ja paljon muuta.

Etenkin kanootti- tai kajakkiretki Nidasta on ainutlaatuinen kokemus, sillä sen aikana pääsee tutustumaan koskemattomille dyynialueille. Kajakkiretkiä voi varata joko etukäteen Klaipedasta täydellä hoidolla, jolloin haku hotellilta ja opastus kuuluvat hintaan, tai ilmoittautua retkelle Nidasta käsin.

Juoma ja yöelämä

Paikallinen olutmerkki Švyturys on Klaipedan ylpeys ja koko Liettuan vanhin panimo. Švyturuksen panimoravintolasta löytyy panimon laajin valikoima, mutta brändin suosituimpia olutlaatuja saa takuuvarmasti joka baarista ja ravintolasta.

Liettua on perinteisesti oluen ohella vodkamaa, ja shotteja nautitaan etenkin raskaan aterian jälkeen palan painikkeeksi. Kaunasista tuleva Stumbras-tislaamo on yksi tunnetuimpia merkkejä, jonka vodka tai yrttiliköörishotti auttaa sulattamaan tukevimmankin illallisen.

Yksi testaamisen arvoinen liettualainen juomaerikoisuus on marjaviini. Niitä tehdään monista eri marjoista ja maultaan ne ovat perinteisiä rypäleviinejä makeampia. Marjaviinejä kuitenkin tehdään eri mieltymyksiin - kuiviksi, puolimakeiksi ja makeiksi. Lähes kaikilla ravintoloilla sekä baareilla on listallaan laaja valikoima paikallisia marjaviinejä. 

Yöelämä keskittyy vanhaankaupunkiin, josta löytyy runsas valikoima yökerhoja, perinteisiä pubeja sekä uusia trendikkäitä artesaaniolutpaikkoja.

Ruoka ja ravintolat

Liettualainen keittiö on vielä kovin vähän tunnettu maan ulkopuolella, mutta sen sisällä paikallisruokakulttuuri elää vahvasti. Liettualaisesta keittilöstä löytyy lukematon määrä annoksia, jotka voi laskea vain liettualaisiksi. Ruoka-annokset ovat yleensä runsaita ja raskaita, joten pieniruokaisemman kannattaa aloittaa vain yhden ruokalajin illallisista. Ruoka-annoksissa pääosassa ovat peruna, juurekset ja possunliha. 

Liettualaisten ravintoloiden hintataso on huokea ja kolmen ruokalajin illallisesta selviää usein 20 eurolla juomineen. Paikallisia ravintoloita löytyy etenkin Vanhastakaupungista teatteriaukion ympäristöstä. Myös kuja nimeltä Friedrich passage kannattaa katsastaa. Tunnelmalliselta kujalta löytyy laaja valikoima erilaista keittiötä.

Liettualaisista ruoka-annoksista tunnetuimpia ovat kylmä punajuurikeitto Šaltibarščiai, lihalla täytetyt perunat Cepelini ja paikalliset kaalikääryleet Balandeliai. Lisäksi paikallisen perinteen mukaan oluen kanssa pöydässä pitää olla öljyssä paahdettuja leipätikkuja Kepta Duona, jotka tarjotaan juusto-majoneesikastikkeen kanssa.

Ostokset

Modernissa Klaipedassa ostokset tehdään ostoskeskuksissa. Kaupungin suurin ostoskeskus on Akropolis, joka sijaitsee noin 3 kilometriä kaupungin ulkopuolella.  Ostoskeskuksesta löytyy tunnettuja kansainvälisiä vaateliikeketjuja, elektroniikkalikkeitä ynnä paljon muuta.
Kotisivu: Akropolis

Kaupungin alueella on jonkin verran liikkeitä, mutta valikoima ei ole suuri. Tiltu-kadulta löytyy pienempiä vaateliikkeitä. Vanhankaupungin laidalla sijaitsevalla Vanhalla torilla (Senasis turgus) voi shoppailla vanhanaikaisempaan neuvostotyyliin, jossa paikalliset torimyyjät levittävät tuotteensa betonipöydille pitkään riviin.

Hintataso - Klaipeda

Hintataso yleisesti Liettuassa on nousussa, mutta matkailijan kannalta oleelliset asiat kuten majoitus, ruoka ja juoma ravintolassa ovat silti EU-maiden alinta tasoa. 

Alla on esimerkkejä ravintola- ja hotellihuonehinnoista Klaipedassa. Hotellihuonehinnat ovat mediaanihintoja, joissa lähteenä on Booking.com.

Tuote

Pizza ravintolassa

Pihvi ravintolassa

33 cl olut

3-4* hotelli (huhtikuu)

3-4* hotelli (heinäkuu)

Hinta

6-9 €

20-26 €

2.2 €

42 €

64 €

Missä asua

Klaipedan keskusta sijoittuu vanhankaupungin ympärille, josta löytyvät niin useimmat nähtävyydet kuin paras hotelli- ja ravintolavalikoimakin. Keskustan alueella sijaitsee kätevästi myös vanha satama, josta pääsee Smiltynen hiekkarannoille. Kannattaa siis hakea hotellia ensisijaisesti vanhankaupungin läheisyydestä.

Löydä hotelli Klaipedassa Booking.comin tarjoushausta

Booking.com

Lentokentältä Klaipedaan

Palangan lentokenttä

Lähin  kansainvälinen lentokenttä on noin Palangan kansainvälinen lentokenttä, joka sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Klaipedasta . Lentoasemalta kulkee busseja Klaipedan bussiasemalle. Matka kestää noin 40-50 minuuttia ja yhdensuuntaisen lipun hinta on noin 3 euron luokkaa. 

Matka Boltilla, joka on Uberin kaltainen taksipalvelu, maksaa noin 20-25 euroa Klaipedaan. Bolteja ei kuitenkaan ole aina tarjolla, sillä niiden määrä on alueella vähäinen.

Vilnasta Klaipedaan

Kätevin tapa matkustaa Vilnasta Klaipedaan on juna. Kyseistä väliä kulkee sekä vanhempia junamalleja että uudempia. Jos junamatka kestää alle 4 tuntia, niin kyseessä on uudempi junatyyppi, kun taas yli neljä tuntia kestävät matkat tehdään vanhemmilla junatyypeillä. Uudet junat ovat erittäin siistejä ja ilmaistoituja. Myös WC löytyy näistä junista. 

Liettuan rautateiden kotisivut

Milloin matkustaa Klaipedaan

Ideaaliaika matkustaa kaupunkiin on kesäkuukausina; kesäkuusta elokuuhun, jonka aikana lämpötila on korkeimmillaan ja sadepäiviä on vähiten. 

Talvi: Talvikuukaudet joulukuusta helmikuuhun ovat kylmiä. Joulukuu on sateinen ja loskainen, keskilämpötila joulukuussa on noin -2 ja 0 paikkeilla. Tammi- ja helmikuu ovat vuoden kylmimpiä kuukausia. Asteet saattavat tippua kylmimmillään yli -10 asteen, mutta keskilämpötila kulkee noin -5 asteessa.

Kevät: Maaliskuussa saattaa maassa olla vielä lunta ja keskilämpötila on hiukan nollan alapuolella. Päivisin päivän ylin lämpötila menee usien nollan yläpuolelle. Huhtikuussa lämpöasteet saattavat nousta korkeimmillaan jo 10 asteen tienoille päivisin. Toukokuussa voidaan nähdä jo 20 asteen lämpötiloja, mutta keskilämpötilat ovat noin reilun kymmenen asteen tienoilla.

Kesä: Kesäkuukaudet ovat paras aika matkustaa Klaipedaan. Keskilämpötilat kesäkuukausina ovat noin 16-18 astetta, mutta päiväsaikaan asteet saattavat kivuta parhaimmillaan jopa 30 asteeseen. 

Syksy: Syyskuussa ilma alkaa viiletä ja päivän ylimmätkin lämpötilat tippuvat alle 20 asteen. Syksy on vuoden sateisinta aikaa Klaipedassa. Loka-marraskuussa lämpötilat tippuvat taas lähelle nollaa.

---

Teksti: Ville Ryynänen, kuvat: Ville Ryynänen, Tuomas Hauhia & Pixabay

Katso myös muut kohteet Itämeren rannalla

Kysy kohteesta tai kerro omia kokemuksia Klaipedasta

avatar