Schladming on yksi Itävallan suosituimmista laskettelukohteista ja vakioisäntä alppihiihdon maailmancupin osakilpailulle. Tapahtuma houkuttelee runsaasti faneja paikalle ja Schladming oli isäntänä vuonna 2013 jopa lajin mm-kilpailuille.

Kiitos loistavan sijainnin keskellä avaraa luontoa, Schladming ja sen ympäristö on loistava matkakohde kaikille talviurheilun ja luontomatkailun ystäville. Matkustit sitten yksin, kaksin tai perheen kanssa, sopivia ulkoaktiviteetteja löytyy Alpeilta ympäri vuoden.

Missä asua

Majoitusvaihtoehtoja on tarjolla monipuolisesti, kunhan varaa matkat erityisesti talvilomien aikana ajoissa. Iso osa majoitusvaihtoehdoista löytyy keskustasta pienen matkan päästä palveluista. Vaihtoehtoja löytyy idyllisistä alppimajoista perhemajataloihin ja wellness-hotelleihin.

Lähikylät kuten Haus, Pichl, Rohrmoos ja Ramsau ovat myös varteenotettavia vaihtoehtoja yöpymiseen. Ne kaikki ovat alle puolen tunnin matkan päässä Schladmingista ja hyviä tukikohtia luontoaktiviteetteihin.

Tekemistä - Schladming ja lähiympäristö

Schladming tarjoaa aktiviteetteja monipuolisesti kaiken ikäisille eri sesonkeina. Toukokuun lopulta lokakuun puoliväliin saatavilla on myös kesäkortti (Sommercard), jolla saa alennuksia ja ilmaisia sisäänpääsyjä yli sataan kohteeseen.

Schladming
Schladmingin keskusta - Kuva: bettina sampl - stock.adobe.com

Schladmingin keskusta

Kansainvälisestikin tärkeän alppihiihtokohteen lisäksi Schladming on idyllinen pikkukaupunki, jossa on mukava viettää aikaa ja rentoutua, tai pistäytyä paikallisessa yli 100-vuotiaassa panimossa juomassa tuopillinen Schladminger-olutta ja oppimassa samalla uusia asioita maltaasta ja humalasta.

Kaupungilla on myös mielenkiintoinen kaivoshistoria, johon voi tutustua vierailemalla vuorenrinteellä sijaitsevassa nikkelimuseossa.

Dachsteinin jäätikkö

Dachsteinin jäätikkö sijaitsee Steiermarkin korkeimman vuoren huipulla. Se on yksi alueen suosituimmista päiväretkikohteista ja siellä on runsaasti tekemistä joulukuusta toukokuuhun muillekin kuin hiihtäjille ja laskettelijoille. Jäätikkö kuuluu oikeutetusti myös Unescon maailmanperintökohteiden listaan.

Upeiden alppimaisemien ihailuun on useita vaihtoehtoja:

  • Matkusta ylös jäätikölle gondolihissillä ja näe matkalla koko Schladming, ympäröivät laaksot ja loputtomat jylhät vuoret. Huipulla on mahtavien maisemien lisäksi hyvällä ilmalla muitakin aktiviteetteja.
  • Kävele vaijerisiltaa pitkin rotkon yli ja näe massiiviset kivirakennelmat suoraan allasi. Kyseinen Suspension bridge on Itävallan korkeimmalle rakennettu vaijerisilta.
  • Heti vaijerisillan päässä on mahdollisuus tehdä "kävely tyhjään", eli 14 askelta alas tyhjän päälle rakennetulle lasitetulle yhden ihmisen näköalapaikalle rotkon päälle. Kelluva tunne ja upeat maisemat ympärillä ovat todellakin käymisen arvoisia.
  • Gondolihissin yläpäässä on myös osittain tyhjän päälle rakennettu, mutta suurempi näköalatasanne Skywalk, jolta voi nähdä jopa Tsekkiin ja Sloveniaan asti.
  • Dachsteinin jääpalatsi löytyy myös samalta alueelta. Siellä voi tehdä matkan läpi Euroopan ja ihailla jäästä tehtyjä Eiffel-tornia, Wienin maailmanpyörää, Hollanin tuulimyllyjä ja paljon muuuta.

Lisätietoja löytyy Dachsteinin verkkosivuilta.

Kävely tyhjään
Kävely tyhjään - Kuva: santiago silver - stock.adobe.com

Laskettelu - Schladming-Dachstein

Maailmancupin säännöllinen isäntä Schladming-Dachstein on loistava paikka kaikille talviurheilun ystäville. Ympäröivä alue tarjoaa pelkkää hauskaa suksilla: Pitkiä hiihtoretkiä, timanttisia latuja ja kelkkailua sekä vanhoille että nuorille.

Schladming laskettelurinne
Kuva: Nikolai Korzhov - stock.adobe.com

Schladming-Dachsteinin alueella on 230 kilometriä laskettelurinteitä ja neljän vuoren (Planai, Hauser Kaibling, Reiteralm ja Hochwurzen) yhdistetyllä laskettelualueella on helppo liikkua. Korkeimmat huiput nousevat yli 2000 metrin, joten hienot näköalat ovat takuuvarmoja. Lisähaastetta freestylen muodossa löytyy Superpark Planaista.

Jos yölliset lumiaktiviteetit kiinnostavat, kokeile yölaskettelua Hochwurzenilla.

Lisätietoa kaikista talviaktiviteeteista Schladming-Dachsteinin alueelta löytyy heidän verkkosivuilta.

Patikointi

Alue on kauneimmillaan yli 1000-kilometrisen patikointipolkujen verkoston varrella, mikä innostaa sinut varmasti patikoimaan vielä lisää. Voit odottaa matkaltasi hurjan määrän vuorenhuippuja, hienoja vuoristojärviä ja näkemisen arvoisia laaksoja. Koettavaa on paljon, perheystävällisistä reiteistä vaativampiin polkuihin.

Wild Waters -reitti

Wild Waters -reitti on yli kymmenen kilometrin pituinen patikointireitti, joka takaa monipuolisia elämyksiä. Kuten nimi kertoo, reitti kulkee kristallinkirkkaiden purojen, vesiputousten ja Riesachsee-järven viereltä.
Koko reitti on sopiva päiväretkeksi, mutta sitä voi kävellä myös pienemmissä osissa.

Spiegelsee

Spiegelsee Reiteralmilla on tyynellä ilmalla loistava paikka ottaa valokuvia vastapäisen Dachsteinin jäätikön heijastuessa järven pinnasta. Spiegelseen eli peilijärven virallinen nimi on Mittersee.

Spiegelsee
Spiegelsee - Kuva: Christa - stock.adobe.com

Schladminger Tauern High Trail -reitti

Jos etsii monipäiväistä vaellusreittiä, Schladminger Tauern High Trail on loistava valinta. Viidessä päivässä voi kokea puhtaan luonnon ja lukuisia solisevia puroja. Voiko patikoinnilta enempää odottaa?

Planai

Kävele maailmancupin rinteille Planaihin, tai vaihtoehtoisesti tutki mielenkiintoista Alppien kasvistoa ja eläimistöä helppokulkuisella noin 40 minuutin mittaisella näköalareitillä. Planailla on myös muita reittejä, jotka on merkitty opasteilla.

Tekemistä perheille

Schladmingin alueella on tarjolla paljon tekemistä, joista myös perheen pienimmät voivat nauttia.

Rittisberg

  • Rittisbergillä on kelkkailun ystäville ohjelmaa kesäisinkin. Laske 1300 metriä alas kiemurtelevaa vuoristoratamaista kelkkailurataa ja tunne vauhdin hurma! Takaisin ylös pääsee mukavasti hissillä. 3-7-vuotiaat vain aikuisen seurassa.
  • Flyline-köysirata tarjoaa vaihtoehtoisen reitin metsän läpi. Liu'u mutkaista rataa puiden latvoissa ja ota kokemuksesta kaikki irti.
  • Jos korkeat paikat eivät pelota, ota osaa High ropes -kurssille ja siirry puusta puuhun 2-15 metrin korkeudessa. Pienille lapsille on erikseen Low ropes -kurssi.
Rittisberg kelkkarata
Kelkkarataa Rittisbergillä - Kuva: josefkubes - stock.adobe.com

Hochwurzen – Kelkkailua ja Mountain go-kart

Jos haluaa talvella laskea mäkeä muillakin kuin suksilla, Hochwurzenilla on 7-kilometrinen kelkkarinne. Katsele hienoja vuoristomaisemia hurjalla matkalla!

Yökelkkailu on myös erityinen kokemus. Jos kaipaa välillä lepotaukoa, matkalla on juomia myyviä majoja. Lippujen hinnat löytyvät täältä. Kelkkoja voi vuokrata paikan päältä.

Kesäisin rinne muuttuu go-kart-radaksi. Kolmipyöräisellä alamäki taittuu äkkiä!

Kylpylät

Grimmingin kylpylä sijaitsee 50 kilometrin päässä Schladmingista.

Ruoka ja ravintolat

Schladmingin kauniissa vuoristoympäristössä on paljon rustiikkisia alppimajoja, joissa tarjoillaan perinteisiä paikallisia erikoisuuksia. Nämä kannattaa ehdottomasti laittaa matkaohjelmaan. Joihinkin pääsee myös jalkaisin ilman hiihto- ja hissilippua.

Laaksosta löytyy kansainvälisiä ravintoloita, perinteisiä majataloja, viihtyisiä kahviloita ja hyviä hotellien ravintoloita. Koska Schladmingin keskusta ei ole kovin suuri, ravintola löytyy joka makuun läheltä.

Omenastruudeli
Omenastruudeli - Kuva: Alyona Tec - stock.adobe.com

Schladmingin alueella suosittuja ovat erilaiset kurpitsa- ja omena-annokset, kuten omenastruudeli tai omenatiramisu. Kurpitsaöljy on alkanut keräämään suosiota ympäri Itävaltaa, mutta erityisesti Steiermarkissa se on olennainen osa ruoanlaittoa. Tumma öljy antaa viimeisen silauksen vaikka kurpitsakeitolle tai peruna-/voipapusalaatille.

Yksi paikallinen erikoisuus on sterz, joka tarkoittaa öljyssä paistettuja, erilaisissa jauhoissa pyöriteltyjä ruoka-aineita, esimerkiksi perunaa. Sitä tarjoillaan monissa eri muodoissa makeasta kahvin kanssa tarjottavasta ruoasta suolaisiin lisukkeisiin - reseptejä on paljon. Sterz oli ennen maataloustyöntekijöiden arkiruokaa ja se on ehdottomasti kokeilemisen arvoista.

Paikallinen snacklautanen, Jausenplatten, on yleinen sekä kodeissa että erityisesti alppimajojen ravintoloissa. Se voi sisältää leikkeleitä, valkosipulimakkaraa, erilaisia sortteja pekonia, paikallista juustoa, sekä paistirasvaa tai laardia levitteeksi leivälle.

Juomat ja yöelämä

Most ja Sturm ovat suosittuja janonsammuttajia ympäri Itävaltaa. Ne ovat parhaimmillaan syksyllä, joten jos olet Schladmingissa syys-lokakuussa, näitä kannattaa ehdottomasti maistaa.
Alueen ykkösjuoma on Schilchersturm, joka on tehty tietystä Steiermarkin punaisesta rypälelajikkeesta. Schilcheriä tarjotaan myös viininä. Most on fermentoitua omena- ja päärynämehua, jota tarjoillaan
myös makeana, alkoholittomana versiona.

Useat laskettelijat pysähtyvät alppimajoille muutamalle drinkille päivän mittaan. Tyypillisiä juomia ovat alkoholiton vadelma-sitruuna-schiwasser tai jägertee. Eikä hyvin ansaittu olutkaan ole välillä huono vaihtoehto, kun käy ottamassa kaikki irti alppirinteistä.

Alppiterassi
Kuva: YesPhotographers- stock.adobe.com

Alppimajoilla on pitkät perinteet Itävallassa ja ne luovat hyvät puitteet hauskanpitoon sekä vuorilla että laaksossa. Itse asiassa Euroopan suurin after ski -maja löytyy juuri Schladmingista. Päivällä tarjolla on hyvin ansaittuja ruoka-annoksia ja yöt voi viettää tanssilattialla.

Jos haluaa ottaa kevyemmin, keskustasta löytyy pieniä baareja. Pääaukiolta ja sen sivukaduilta, kuten Salzburgerstrasselta ja Pfarrgasselta, löytyy mukavia paikkoja, joissa ottaa maljat loman kunniaksi.

Tapahtumia - Schladming

Yöslalom (tammikuun loppu)

Schladming isännöi joka tammikuu ehkä maailmancup-kiertueen näyttävintä tapahtumaa, yöslalomia, johon osallistuu jopa 45 000 katsojaa. Jos olet tällöin paikan päällä, koet varmasti erikoisen tunnelman.

Mid Europe -vaskimusiikkifestivaali (heinäkuu)

Yhdessä Euroopan suurimmista vaskimusiikkifestivaaleista esitetään musiikkia klassisesta swingiin, rockiin ja moneen muuhun. Musisoijia noin tulee noin viidestätoista maasta.

Joulumarkkinat ja Perchtenlauf (marraskuun loppu-joulukuu)

Vieraile joulumarkkinoilla ja pääse joulutunnelmaan samalla kun hemmottelet itseäsi Steiermarkin herkuilla ja käsintehdyillä tuliaisilla keskellä talvimaisemaa.
Jos satut paikalle sopivan aikaan, saatat nähdä Perchtenlaufin, Alppien suurimman karnevaalin, jossa sadat möröt ja muut hahmot vaeltavat pitkin kaupungin katuja.

Perchtenlauf
Perchtenlauf Salzburgissa - Kuva: Tourismus Salzburg

Ostokset - Schladming

Vaikka Schladming ei ole shoppailijan paratiisi, niin tuliaisia ja matkamuistoja ei ole vaikea löytää. Pääaukiolta ja sen ympäristöstä (mm. Coburgstrasse) löytyy perinteisiä ja tasokkaita kotiinviemisiä.
Koska Schladming on suosittu urheilukohde, ulko- ja urheiluvaatteita löytyy joka lähtöön.

Tuliaisia

Kurpitsansiemenöljy sekä epätavallisemmat kurpitsatuotteet ovat erittäin tärkeitä Steiermarkissa. Jalo ja tumma kurpitsaöljy on sopiva tuliainen itselle tai muille - se tuo sopivan säväyksen aterioihin.
Jos et ole öljyn fani, tarjolla on muutakin: kurpitsasosetta, -suklaata, tai jopa kurpitsalla maustettuja alkoholijuomia.

Kurpitsansiemenöljy
Kurpitsansiemenöljyä - Kuva: fredredhat - stock.adobe.com

Snapsit ja liköörit kuuluvat Itävallassa perinteisesti joka kodin valikoimiin. Tarjolla on laaja skaala, joten sopiva vaihtoehto on helppo löytää. Valitse maun mukaan makean, hedelmäisen, vahvan ja kermaisen väliltä.

Hintataso

Alapuolella on joitain esimerkkejä hotellien ja ravintoloiden hinnoista. Hotellihuonehinnat ovat mediaanihintoja Booking.comissa.

Tuote

Pizza ravintolassa

Pihviateria ravintolassa

0.33 l olut ravintolassa

3-4* hotelli (helmikuu)

3-4* hotelli (heinäkuu)

Hinta

8-14 €

28-36 €

3.60 €

237 €

134 €

Lentokentältä keskustaan

Lähin lentokenttä löytyy Salzburgista. Schladming sijaitsee siitä n. 90 kilometrin päässä. Kentältä pääsee Schladmingiin bussilla tai junalla noin kahdessa tunnissa.
Joillain bussivuoroilla pääsee Schladmingiin myös Salzburgin linja-auto/rautatieasemalta.

Taxi tai shuttle, joita on listattu lentokentän sivuilla, ovat luonnollisesti nopeampia mutta kalliimpia vaihtoehtoja. Taksista kannattaa varautua maksamaan yli 100 euroa.

Muita lentokenttiä joilta on yhteys Schladmingiin ovat: Graz (180 km), Innsbruck ja München (260 km), Wien (300 km) ja Linz (155 km). Näiltä kentiltä paras tapa saapua Schladmingiin on juna.

Sää - Schladming

Kuva: Netzer Johannes - stock.adobe.com

Talvi: Lämpötilat vaihtelevat yleensä joulukuusta maaliskuun alkuun iltapäivän välillä reiluistakin plusasteista yön muutamiin pakkasasteisiin. Lumitilanne on paras joulukuun puolivälin ja maaliskuun puolivälin välisenä aikana, mutta tilanne luonnollisesti vaihtelee.

Kevät: Päivälämpötilat vaihtelevat maaliskuusta toukokuuhun 10°C ja 20°C välillä. Huhtikuu ja toukokuu ovat sopivia kuukausia patikointiin, pyöräilyyn ja muihin ulkoilma-aktiviteetteihin.

Kesä: Sääolosuhteet ovat sopivia kesälomailuun yleensä kesäkuun lopusta elokuun loppuun. Tänä aikana päivälämpötilat pyörivät n. 25°C paikkeilla

Syksy: Lämpötilat saattavat pysytellä alkusyksyyn asti 20°C tietämillä. Sää on sopiva vuorilla patikoijille yleensä lokakuun alkuun asti, jolloin päivälämpötilat ovat vielä n. 15°C paikkeilla. Marraskuussa lämpötilat tippuvat jo alle kymmenen asteen.

--
Teksti: Katrin Lindenbauer
Käännös: Jussi Ryynänen
Kuvat: Adobe Stock

Kaikki kohteet Itävallassa

guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments